Linnankosken lukion ensimmäisen vuosikurssin oppilas Kiia Lahtinen valittiin tämän lukuvuoden akatemiaurheilijaksi. Hän pelasi Suomen N18-jääkiekkojoukkueen maalivahtina joulukuun MM-turnauksessa, jossa Suomi saavutti 4. sijan.
Kiian haastajina valinnassa olivat Borgå Gymnasiumin Vera Stolt, joka osallistui taitoluistelun nuorten EM-kisoihin sijoittuen 25:ksi, Askolan lukion Janette Vänttinen, joka osallistui maastojuoksun EM-kisoihin sijoittuen 57:ksi ja Linnankosken lukion painija Kasperi Kauhanen, joka puolestaan oli mukana nuorten olympiafestvaaleilla sijoittuen siellä 5:ksi. Upeita suorituksia kaikki.
Kiia on Huntersin kasvatti, joka innostui maalivahdin töistä puolivahingossa, kun joukkueesta yksinkertaisesti puuttui sellainen. Muutaman kerran kokeilun jälkeen asia alkoi kiinnostaa enemmän ja johdatti lopulta siihen, että pian hän huomasi pelaavansa poikienkin joukkueessa maalivahtina. Ura on edennyt nousujohteisesti. Kolme vuotta sitten hän sai kutsun Jääkiekkoliiton kartoitusleirille. Sitä ovat sitten seuranneet N16-sarjan Eurooppa-cup keväällä v. 2019, jossa Suomi saavutti 2. sijan sekä viime joulukuun N18- MM-kisat.
Kiia on nyt muutosten edessä. Hän kävi jo viime kaudella pelaamassa kolme naisten liigapeliä HIFK:n joukkueessa. Pelit sujuivat sen verran hyvin, että tuleva kausi pelataan näillä näkymin siellä. Harjoittelu uutta kautta varten on jo alkanut. Viikkorunko sisältää tällä hetkellä yhteensä 6 harjoitusta, joista kolme tehdään yhdessä joukkueen kanssa. Niissä teemoina ovat voima ja nopeus. Harjoitukset tapahtuvat Malmilla Itä-Helsingissä, mikä helpottaa onneksi hieman matkustusrasitusta, kun ei tarvitse ajaa sisään keskikaupungille. Kotioloissa tehdään sitten peruskestävyys- ja intervalliharjoitukset.
Panostus urheiluun on vaikuttanut siihen, että Kiia on päättänyt pitkittää lukio-opiskeluja. Tavoitteena on valmistua 3 ½-vuodessa. Pidennys väljentää opiskelutaakkaa ja mahdollistaa keskittymisen sekä opiskeluun, että urheiluun.
Akatemian aamutreeneistä olen tykännyt. Saan hyvää lisäharjoitusta, kun siinä ryhmässä on minua vanhempia poikia, jotka laukovat kyllä kohtalaisen kovia vetoja. Siinähän sitä kehittyy.
Ja töitä pitää tehdä, jotta unelmat ulkomailla pelaamisesta ja naisten maajoukkuepaikasta joskus toteutuisivat, toteaa Kiia ottaessaan vastaan akatemian myöntämän kunniakirjan ja valmennusstipendin.
Akatemiaurheilijat 2017 – 2020
2017 Kasperi Reijonen (suunnistus)
2018 Annina Levälampi (salibandy)
2019 Kasperi Kauhanen (paini)
2020 Kiia Lahtinen ( jääkiekko)