Kestävyysjuoksija Janette Vänttisen syksy sujui vauhdikkaissa merkeissä. Askolan lukiossa toista lukuvuottaan käyvä nuorukainen edusti Suomea marraskuussa Pohjoismaiden- ja joulukuussa Euroopan maastojuoksun mestaruuskilpailuissa.
Keväällä olin SM-maastoissa toinen omassa sarjassani, joten odotin kesältä paljon. Ratakausi sujui kuitenkin hieman mollivoittoisesti terveysongelmien takia. Sitä paremmilta maistuivat sitten nämä syksyn maajoukkueen edustustehtävät. Oli hienoa pukea ensimmäistä kertaa Suomen edustusasu päälle ja asettua samalle lähtöviivalle Euroopan oman ikäluokkani parhaiden kanssa. Se antoi myös vahvan sysäyksen itseluottamukselle ja motivaatiolle jatkaa valittua tietä.
Olen nyt harjoitellut 5 vuotta tavoitteellisesti Porvoon Urheilijoissa Petri Sundénin valmennustallissa. Tällä hetkellä harjoituksia on 7 – 9 kertaa viikossa ja juoksumäärät liikkuvat kovilla viikoilla jo lähempänä 100 km:ä. Meillä on yhteistreenejä 4 kertaa viikossa Porvoossa. Sen lisäksi minulla on kaksi akatemian aamuharjoitusta, jotka teen koulun lähellä olevalla salilla. Loput treenit sujuvat sitten Monninkylän maantien reunoja kulutellen.
Opiskelun ja harjoittelun yhdistäminen on onnistunut hyvin, sillä Janette päätti heti lukion aloitettuaan pitkittää opiskeluaikaa vuodella. Näin opiskelun osalta saatiin aikataulu väljemmäksi, eikä kokonaiskuorma ole kasvanut liian suureksi.
Vuodenvaihde sujuu Englannissa harjoitusleirillä. Seurallamme on hyvät suhteet Lontoon lähellä olevaan urheiluseuraan, jonka vieraina olemme parin viikon ajan. Harjoittelemme yhdessä heidän kanssaan ja mahdollisesti käymme myös kilpailemassa, mikäli lähistöltä löytyy sopiva maastokisa. Leiri tuo mukavaa vaihtelua harjoitteluun.
Tulevan kauden tavoitteista Janette mainitsee omien ennätysten parantaminen eri juoksumatkoilla ja oman ikäluokan SM-kisat. Startti Kalevan kisoissa maistuisi myös makealta. Nyt kuitenkin harjoitellaan ensin, jotta tavoitteet realisoituisivat, toteaa Janette haastattelun lopuksi.