Emma Parta – vuoden akatemiaurheilija

Kesän alussa seuran edustusjoukkueen kanssa liigasopimuksen tehnyt salibandypelaaja Emma Parta valittiin akatemian valmentajien kevätkokouksessa lukuvuoden 2020 – 2021 akatemiaurheilijaksi. BoGyssa toista vuotta opiskellut PSS:n oma kasvatti on edennyt urheilu-urallaan nousujohteisesti eteenpäin.

Viime kesänä hän pääsi jo mukaan edustuksen harjoituksiin. Tarkoituksena oli kuitenkin pelata menneellä kaudella B- ja A-ikäluokan joukkueiden pelit, mutta pandemian seurauksena sarjapelit loppuivat kertarysäyksellä näissä ikäsarjoissa jo marraskuussa. Samoin jouduttiin perumaan nuorilta kaikki sisäharjoitukset salien sulkeuduttua tiukkojen rajoitusten vuoksi.

Minulla kävi kuitenkin onni, sillä naisten edustus sai jatkaa harjoittelua Aurora-hallissa. Vielä kun vuoden vaihteen jälkeen naisten valmentaja Jukka Kouvalainen nimitti minut mukaan joukkueen kokonpanoon, sain rakennettua ihan mukavan pelikauden, vaikkakin erilaisen kuin mitä suunnitelmissa oli.

Peliaikaa ei vielä herunnut paljoa mutta runkosarjan viimeisen pelin sain pelata kokonaan. Onnistuin siinä myös maalinteossa, joka tietysti säväytti itseäni. Kevään kokemus kaikkine kultamitaliriemuineen oli hyvää sisäänajoa tulevaisuuteen ja antoi annoksen lisää itseluottamusta ja kipinää tehdä töitä pelipaikan varmistamiseksi tulevaisuudessa, analysoi Emma mennyttä kautta.

Omaa urakehitystä ovat pönkittäneet seuran vahva harjoituskulttuuri nimenomaan naisten ja tyttöjen puolella.

Oman joukkueen kuuluminen lajiliiton ”Maajoukkuetie”-ohjelmaan jo 4 vuoden aikana on tuonut paljon vahvistusta tekemiseen leiritysten muodossa. Mukana on muutama seurajoukkue sekä yksi monista seuroista kasattu ryhmä.

Kasvutarinaan liittyy myös vahvasti kuuluminen oman ikäluokkansa maajoukkuerinkiin. Ensimmäinen kosketus siihen oli vuonna 2018, jolloin Emma oli mukana leirityksessä. Keväällä -19 pelattiin Latviassa maaottelut isäntämaata vastaan, jolloin Suomi-paita oli ensimmäistä kertaa päällä. Emma on kuulunut joukkueen kapteenistoon. Samaa vastuunkantoa on myös PSS:n kohdalla, sillä hän on toiminut B-joukkueessa kapteenina. Omalla esimerkillään hän pyrkii kannustamaan ja innostamaan joukkuetta aina parempiin suorituksiin. Pitkänhuiskea pelaaja on löytänyt paikkansa puolustajana, jossa hän hyvällä ulottuvuudellaan on vastustajalle vaikea kierrettävä.

Maajoukkueen kohdalla suuri lähiajan tavoite on ensi kevään U19 MM-kisat Uudessa-Seelannissa.

Lopullinen joukkue valitaan vasta kisojen kynnyksellä (18 pelaajaa + 2 maalivahtia). Projektin alkuvaiheessa oli mukana 30 pelaajaa. Tällä hetkellä mukana on 20 pelaajaa + maalivahdit. Parhaillaan olisi menossa maajoukkueleiri Eerikkilässä, mutta sen Emma joutui jättämään väliin koronaan altistumisen takia.

Leiritys jatkuu loppukesästä ja syksyllä on edessä neljän maan turnaus. Nämä ovat hyviä näyttöpaikkoja MM-reissua ajatellen. Lisäksi seurataan pelaajien edesottamuksia tulevan sarjakauden peleissä.

Muita Emman asettamia urheilullisia tavoitteita ovat pelipaikan vakiinnuttaminen edustuksessa ja tulevaisuudessa naisten maajoukkuepaikka. Pelaaminen ulkomailla olisi myös mielenkiintoista kokea. Se voisi olla myös oman kehityksen kannalta tärkeää. Ruotsi ja Sveitsi ovat ensisijaisesti käyneet mielessä, mutta ensin on hoidettava lukio pois alta ja mietittävä myös jatko-opintoja.

Koulu onkin sujunut mallikkaasti. Luonnontieteet kiinnostavat ja saattavat sitten luontevasti ohjata uravalintaa. Urheilun yhdistäminen opiskeluun on onnistunut vaivattomasti, sillä Emma on ottanut ½-vuotta lisäaikaa valmistumiseen. Näin kirjoitukset voi jakaa kolmeen osaan ja opiskelu ja harjoittelu pysyvät tasapainossa.

Akatemian aamuharjoittelumahdollisuuksiin olen ollut tyytyväinen. Painotus aamuissa on ollut yksilötaitojen kehittämisessä, kun taas joukkueen iltatreeneissä keskitytään enemmän pelillisiin sisältöihin. Koen myös piristävänä, kun aamutreeneissä tapaa muitakin, kuin oman joukkueen pelaajia.

Menossa olevaan kesään kuuluu tottakai salibandytreenejä (3 krt joukkuetreenit + 1 omatoiminen / vko). Teen myös omia huoltavia harjoituksia palautumisen varmistamiseksi. Treenien lisäksi tulee heinäkuussa 3 viikon työjakso kaupungin liikuntapalvelujen kunnossapitopuolella Kokonniemessä. Olen myös kerran viikossa asiakaspalvelijana Eestinmäen kuntosalilla HYPE-Centerissä. Vapaa-ajalla rentoudun ja lataan akkuja. Tärkeänä henkireikänä on minulle ratsastus, jota olen jo kolmevuotiaasta saakka harrastanut, toteaa Emma haastattelun lopuksi.